Treenissä tänään melko normaali ratatreeni.
Teemana takaakierrot.
Treenattavat eivät saaneet tutustua rataan ennalta. Numeroinnin jälkeen heillä oli tasan viisi minuuttia aikaa tutustua rataan, jonka jälkeen heille annettiin kynä ja paperia ja tehtäväksi piirtää rata paperille niin kuin se ratapiirroksessa kuvattaisiin.
Aikarajoitusta tehtävälle ei ollut, mutta silti se osoittautui melko haastavaksi.
Jokainen sai radan numerot kuitenkin paikoilleen, esteiden paikoissa oli hieman enemmän variaatioita.
Ensimmäinen haaste on putki-puomierottelu. Jo koirakon uran alkuvaiheessa tulee tehdä selväksi, että samalla tavalla lausuttavat estenimet tekevät verbaalisesta ohjaamisesta koiralle haastavan, kuten PUtki ja PUomi. Vaihtoehtoisesti voi käyttää esimerkiksi "kiipee" tai "läpi".
Nyrkkisääntö pitää kuitenkin muistaa: tärkeysjärjestyksessä ohjaajan liikesuunta (jalkaterät), vartalon suunta (yläkroppa) ja käden liike (korkeus ojennus/koukistus) priorisoivat verbaalista käskysanaa.
Tässä tilanteessa ohjaaja on menosuunnassa putken vasemmalla puolella ja kertoo ennen starttia käsimerkillä (pitkä käsi suunnattuna alaviistoon) putkelle menon suunnan. Koiran startatessa yksi askel jo ennen koiran hyppäämistä kohti putkea kertoo putken suorituksen. Vaihtoehtona on olla putken oikealla puolella ja vetävällä kädellä sekä liikkeellä ja putkikäskyllä ohjata koira putkeen, sen jälkeen takaa leikkaus.
Koska koira ei tiedä putken jälkeen seuraavaa estettä, on putkijarrua käytettävä voimakkaasti. Otetaan koira haltuun putkelta ja annetaan sen itsenäisesti hakea kepit -ei rynnitä vaan annetaan koiran aloittaa rauhassa. Vaihtoehtona on niistää joko oikealta, jolloin keppien jälkeen voi vaihtaa puolen (tätä kannattaa siedättää paljon) tai vasemmalta, jolloin ohjaaja näyttää ykkösvälistä kädessä olevaa makupalaa tai lelua.
Puomin erottelussa samat säännöt kuin putkella. Käden asento voi olla enemmän ylöspäin. Koska kulma on haastava, kannattaa hieman linjata oikeaa suuntaa.
Hypyllä kuusi muistetaan takaa viennissä koiran puoleinen käsi ja jalka. Vastaanotto (rauhassa, kiirettä ei ole) vasemmalla (vetävällä) kädellä.
A-esteen jälkeen ohjaaja peittää putken väärän suun seisten suun selin. Muistetaan "vetää nenästä" putkesta tullessa.
Hypylle 9 pitää hieman keskittyä ja malttaa ohjata, siinä koira ohittaa hypyn helposti nähdessään ennemmin putken 10 ohjaajan liikesuunnassa kuin hypyn 9 -save a step, loose a leg.
Hyppy 11 on melko spontaani: koira hakeutuu vauhdissa helposti hypyn taakse.
Hypylle 13 voi mennä vastaanottovalssiin tai koiran voi kutsua hyppyjen välistä. Ohjattaessa hypyn 13 puolella on vaarana, että ohjaajan liike ja käsi vie koiran väärälle hypylle. Ei ole mahdoton ajatus ohjata koira oikean siivekkeen takaa, jolloin vauhdin saa säilymään hyvänä.
On hyvä opettaa koiralle putkelle irtoamista (toistoja!), koska sillä saa itselleen etumatkaa seuraavalle esteelle. Video
Treenaaminen on suoraviivaista ja kriteerin nostaminen on helppoa ja jos koira ei etäisyyttä kasvatettaessa hae putkea, voidaan etäisyyttä lyhentää. Haettavan etäisyyden pidentäminen aloitetaan vain parilla toistolla ja näistä annetaan superpalkka ja annetaan koiran prosessoida oppimaansa yön yli.
Hypylle 18 nopein ohjaus lienee ohjata pituus oikealta ja edestä leikkaus (sokkari, persjättö) hypyn 17 väliin riittävän ajoissa (meillähän oli sitä etumatkaa, olihan?). Vaihtoehto on heittää koira sylikäännöksellä hypyn 18 taakse, mutta se vaatii tekniikkaa. Voi myös ohjata pituus oikealta, mutta voi olla haastava saada koira työnnettyä takaakiertoon, minkä edestä leikkaus tekisi lähes spontaanisti.
Hypylle 19 saksalainen, kierto vasemman siivekkeen kautta, joka ei vaadi haltuunottoa hypyn takana, jos koiralle on opetettu tekniikka toistojen kautta. Siirtyminen oikean siivekkeen taakse ja vastaanotto oikealla kädellä
Jos koira osaa rusetin hyvin ja kääntyy kuin ankerias, voi pyöräyttää oikean siivekkeen kautta.
Moni suoritus takaa kierroissa perustuu motoriikkaan ja sekä ohjaajan että koiran automaatiotasolle vietyyn tekniikkaan. Nämä oppii kunnolla vain runsaitten toistojen kautta.
Harjoitukseen osallistui neljä koirakkoa: kaksi minikoiraa, yksi medi ja yksi maksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti